31. toukokuuta 2011

Kesäiset koristeet

Meidän poika nyt tänä vuonna lähtee eskariin ja juuri tänään hän on viime päivää päiväkodissa. Tänä vuonna tein tällaiset kesäiset seinäkoristeet.

Koristet tehty Irina Mote tyylillä ;)) - hän tekee aivan ihastuttavia seinäkoristeita, kelloja yms. Hänen idea tehdä metallilangasta ja helmeistä kahvan, en muutenkaan muualla nähnyt vastaavia isoja koristeita joita tehdään väritetyista leimasinkuvasta ja skräppikoristeista.

ensimmäinen:
koristen koko on  22,5 cm plus kahva ;)). Oli aika hauska värittää melko ison kuvan ;)). Kuva on suloinen digileimasin  Mo Manningin Lacie. Todella kesäinen kuva - suloinen vähän ruskestunut pikku tyttö hellemekossa ja iiiiiso herkkullinen jätski kädessä ;))
tässä koristeessa tytön mekko on väritetty kolmella erivärillä ja lisäksi koristelin sen kiiltävillä pilkuilla ;))) - Glossy Accent liima ja kuivaa glitteri. Aurinkolasiinkin laitettu lasieffektiliimaa - Glossya. Jätskiin liimattu pienet pinkit helmet - ihan kuin nomparellit ;))
Koristeet ovat aika isoja mutta kuitenkaan tilaa koristeille ei oolut kovinkaan paljon. Päätin laittaa kauniita 3D perhosia, joita ostin Suomalaisesta kirjakaupasta. Ne oli jo valmiiksi gliterötyjä ;)))
toinen perhonen - kauniin sinisen värinen
kahvan tein metallilangasta ja helmeista, joita mulla löytyy varastosta melko paljon ;). Meidän Sonja joskus halusi itse tehdä omat korut, harrastus joka meni jo ohi , mutta helmet jäi äidin iloksi ;)), keskelle liimasin ison kauniin kukan.
kuvassa kahva takaa. Koristet ei oikein suostuneet pysymään metallilangassa kiini vaikka liimasin ne kuumalla liimalla, keksin ratkaisun ;) - otin neljömuotoisen helmen - kiinnitin sen rautalangalla kahvaan ja sen tasaisen pintaan liimasin kukan - nyt se ainakin pysyy ;))
ja vielä lähempää helmet ja kiekkurat ;)))
taakse laitoin netistä löydetyn kesäisen runon ja stanssatuja perhosia. Myös nimikkoleima ja poika kirjoitti myös oman nimen mahdollisimman näkyvälle paikalle ;))
Siinä oli yksi koristeista ;). Kaikiaan nyt oli tehty kolme, jostain syystä on nyt kuvat latautuu todella hitaaaaaaaaasti ;). Yritän kuitenkin saada laitettu vielä pari postausta muistakin koristeista.


Svetlana

30. toukokuuta 2011

kortit samoista materiaaleista 1/4

Rinki, rinki, rinki ;))) pyörinyt mielessä mielessä ja vaikka olin eilen (!!!!!! taas kerran viimetipassa) ehtinyt tehdä kortin valmiiksi, mutta en saanut ajatuksia kasattua kirjoittamaan postauksen :((.

Olin ensimmäisenä lähettämässä matskuja muille. Meillä on taas todella kiva porukka mukana ja kauniit kortit on jo tehty, postauksen lopussa laitan linkit ;))

Tällaisen kortin tein:
todella hauska täti ;))), ihan kuin täti Monika - kas näin heilluu peppu ;)))) Se on ihastutava Mo Manningin digileimasin, pienennettynä ja peilikuvana. Väritetty prismacolorkynillä, öljyä ja stumppit käyttäen värin levityksen. Koristelin kuvan myös kuivalla glitterillä joka on kiinnittetty Glossy Accent liimalla.
erivärisia kukkia laitettu joka paikkaan  -iiiisot juhlat ;))). Paperissa on valmiiksi piirretyt erikokoiset pilkut - korostin ne vielä timangeilla
isompi kukkakoriste
ja taas ruusuja
kortti sisältä
ja takaa

Ringissä mukana:

Sari - Granne

Kirsi - Pipertäjä

Manna - Minnamannan maailma

Käykää toki kurkkaamassa ihania hauskoja kortteja ;))) Sari oli lähettänyt todella hauskoja matskuja - lähdenpä tekemään kortin ;)))


Svetlana

23. toukokuuta 2011

You are spesial

Vielä yksi postaus töistä jota tein minun hyvälle ystävälle. Tästä kellosta puhuin aika paljon, keräsin voimiäkin aika pitkään ;))), idea oli ihan erilainen - siihen olin ostanut Kraft Kimmien leimasimia, mutta sitten kaikki muuttui... En halunnutkaan tehdä kellon uranaiselle joka osaa muuttautua tilanteen mukaisesti ja tosissaan osaa olla rakastava vaimo, ihana äiti ja todella ahkera työssä vaan myös ihanalle naiselle joka osaa olla nainen ;))). Hänellä on loistava kyky nauraa vaikeille tilanteille, monesti olen soittanut hänelle itku kurkussa ja puolen tunnin kuluttua nauroin ;)). Eli Alina tämä on sinulle ;))) 
Kuva on ihastuttava Mo Manningin. Rakastan Mo'n kuvien yksityiskohdista, ja ei pelkästään hahmoista vaan tilanteista ;))). Miten voi olla hymyilemättä tälle kuvalle - pieni tyttö nukahti ison koiran päälle ;))). Todella suloisia molemmat..
Tytöllä on aivan ihanat vaaleatkiharat ;)), pulleat posket, iiiiiihanat pulleat kädet, tykkään värittää sellaiset hahmot ;))
entäs täällä?? pulleat varpaat ja kynnet - joita väritin/lakkasin ;) kirkkaan pinkiksi ja laitoin vielä päälle samansävyistä kuivaa glitteria, kiiiiiltääää
voi miten rauhallinen ja samalla tyytyväinen ilme koiralla. Kaikki on kunnossa ja pikku emäntä on täällä. Miten kovasti luottavat toisinsa ;))
todella suloiset ;)
kuvan yläpuolella alkaa iso kukka niitty
jossa on paljon erikokoisia, erivärisiä kukkia ja ympäri lentelevät sudenkorennot - kesäidylli ;))
itse kello. Kellotaulun stanssasin Mariannen stanssilla hiekkapaperilla vahvistin kohokuvionti. Ympärin laitoin kuukausien nimet - riittää koko vuodeksi ;)) , ajatus oli kuvan rauhallisuus ja ympäri olevan kesän ilon ja lämmön jakaa koko vuodeksi..
kellon alapuolellekin lentänyt sudenkorento ;)).Kaikki kuukauden nimet ja keskellä oleva kiekkura koriste ovat siirtotarroja. nämät hattuneulatyyppiset koristelut ovat kylteinä - summer - kesä, 
ja enjoy - iloa. 
Fabulous ;))
vielä yksi kuva kellosta.
vielä pitäisi pikkasen korjata noi viisarit - ei ollut ihan kohdalla ja kellon taakse liimata kahvan että kellon voipi ripustaa seinälle - oli kuitenkin kiire, lupasin kellon kuvan julkaista.... eilen mutta ei vaan aika riittänyt....
Lähden kirjoittamaan tämän postauksen vielä venäjäksi ;))) 

Kuitenkin vielä kerran ONNITTELUT SINULLE!!!!

kortit samoista materiaaleista 4/4

Hyvää huomenta ;))!
Nyt silmät joparemmin pysyy auki ja ajatuksetkin juoksevat ;))
Toisen rinkin viime kierros... Tällä kertaa oli Mannan vuoro lähettää matskut. Kiitos sinulle - todella kivoja ;)), ja iso kiitos yllätyksestä - kauniista ruusuleimakuvasta, se on todella kaunis. 
Itselläni ei ole ollenkaan ylioppilaan korttiin tarkoitettuja kuvia. Tämä on siis ensimmäinen kortti tällä aiheella ;)). Tällä kertaa korttimalliksi valitsin vinoteline kortti.
Todella suloinen tyttö ;)). Väritin Prismacolor kynillä ;))
halusin vielä ihan pikkasen lisää tätä kaunista oranssia - Martha Stewartin perhoslävistäjällä lävistin pienen suikalen paperia. Punaiset sydämet ja nauhan korostin myös kuivalla glitterillä. Viime aikoina innostuin käyttämään sitä. Ostin Villakeijusta 12 erisävyä Martha Stewartin kuivaglitteriä ;)), kiinnitän sen Glossy Accentilla.
Kaksoisrusetti, hattuneula ja ruusu
kortin pystyssä pitää Magnolian stansilla leikattu aita, liimattu 3D liimatyynyillä. Koristeltu valkoisella kukalla, ruusulla ja pienillä perhosilla
kortin alaosa
nimikkoleima  tällä kertaa roikkuu kyltinä ;)) 
sivulta
ja toiselta puolelta
Kiitos teille ringin osallistumisesta ja kauniista matskuista!

Käykää kurkkaamassa muiden ringissä olevien kortteja näistä materiaaleista. Minä taas perinteisesti unohdin kuvata materiaalit, toivottavasti joku tytöistä muistanut laittaa ;))))
Eli tässä ringissä oli mukana:

Manna - Minnamannan maailma

Elina - Khrestel

Kirsi - Pipertäjä

Seuraava rinki on jo alkanut ;)))

22. toukokuuta 2011

kortit samoista materiaaleista 4/4

Hyvää iltaa teille kaikille! Vai luetko vasta aamulla? No silloin huomenta ;)) Viime aikoina aika ei riittänyt sitten mihinkään ja monet asiat hoidankin ihan viime tipassa. 
Tämä rinki on lähestynyt loppua.. Kiitos teille että tulitte mukaan, minun mielestä rinki oli onnistunut, joka kerta tuli oikein hauskat materiaalit. Tällä viikolla oli Kirsin vuoro lähettää matskuja. Tykkään todella paljon Kraft Kimmien leimasimista ;)) - kivoja hahmoja, joista oikein pursuaa huumoria ;))). 
Kun sain kuoren ensin ajattelin korttia mutta sitten tuli ajatus leikkiä matskuilla kunnolla ;)) ja kokeilla uutta leluani - lävistäjä CARLA CRAFT BINDING SYSTEM joka tekee sellaisia reikiä, tekemään kierrevihkoja. Osasinko selittää??? ;)) 
Eli päätinkin tarjotuista matskuista tehdä muisti-piirustus vihkon ;)) Söpölle tytölle joka asuu ihan naapurissa ;))))). Lisäksi laitoin rannekoruja - niitäkin oli todella hauskaa tehdä, varsinkin kun ensimmäiset kappaleet Marina otti omaan käyttöön ;)))
Vihko on kauniissa vaalean sinisissä sävyissä ;))
korut
Vihkosta vielä sellainen tarina että jos suunnittelee käyttävänsä jotain lävistäjää - ennen kuin liimaa paperiit yhteen kokeile mahtuuko ne sitten lävistettäviksi ;))) eipä mahtuneetkaan - ja kun joku vielä käytti paperit joita ei pysty korvaamaan piti keksiä joku ratkaisu ;)). Itse tykkään aika paljon että kuva on ylhäällä ja lävistetty osa alhaalla, kun piti lisätä sitten kartonki suikale joka pystyin lävistämään ;))

Aivan ihastuttava tyttö iltaleningissä - juhlat alkakoon!! ;)) Väritin kuvan Prismacolor kynillä öljyä ja stumppeja käyttin levittämiseen. Yritin mekon värittää mahdollisimman vaaleaksi, niin että vain varjostuksen olisivat vahvemman värisiä, kuitenkin niidenkin halusin pysyvän vaalean sinisinä..
totta, nyt sain sen ahaa elämyksen ja aloitin lisämään "koruja" korttien koristeluun. Sori - sen on minun lisäämä juttu. Katsoin kirjasta ohjeet korujen tekoon ja sellainen ohje jossa tehdään spiraalin kiinnitti huomion, heti halusin kokeilla, no minun heti se on aamulla taikka joskus jopa ensi viikkolla ;)), kuitenkin kokeilin ja tykkäsin lopputuloksesta, päätin lisätä sen kiinnitys kierteeseen, niin se pääsee liikkumaan vapaasti - kiiltää ja jonkin verran jopa kilisee ;)))))
Kauniit valkoiset ja siniset ruusut eivät millään suostuneet tulemaan etukanteen, tykkäsin niistä ja halusin koristella niillä- niin nekin suostuivat ;))) menemään kierteeseen josta tuli sitten aika kovasti koristeltu ;))). Kuitenkin kaikki liikku melko vapaasti eivätkä haittaa vihkon käyttöä
lisää ruusuja ja koru eri kulmasta
tästä kuvasta näkyy että ruusut liikkuvat ;) niihin kiinitin myös "princess" metallikoristeen joka oli kuoressa ;))
timantit laitettu ylänurkkaan
ja alanurkkaan ;)
vihko on auki. Stanssasin valkoisesta akvarelli paperista paikan johon laitoin onnittelut synttärisankarille. 
Vihkon ensimmäisessä sivussa sama leimakuva, niin sankkari pääsee itsekin värittämään sen ;))
seuraava sivu on ihan vain valkoista akvarellipaperia. Laitettu suttupaperiksi, taikka omille piirustuksille, taikka sen päivän tapahtumista milloin värittänyt kuvan - nämä oli vain minun ajatuksia ;))
lisää kuvia värittämiseen ;)
tähän tuli vielä minun nimikkoleima
ja vihko takaa
lähikuvat koruista
 Vielä kerran lämpimät onnittelut Noora -tytölle - toivottavasti tykkäät ;), yritin kovasti tehdä parhaani ;))))

Ja vielä linkit ihastuttavien korttiin näistä kauniista matskuista:

Kirsi - Pipertäjä

Sari - Granne

Tarja - Paulette


Toisenkin rinkin kortti on valmiina, mutta en millään jaksa enää kirjoittaa - silmät ei enää pysyy auki.. Huomenna postaus kortista ja kellosta ;))

Hyvää yötä! Kauniita unia, oman kullan kuvia  ;)!


Svetlana