31. joulukuuta 2010

mennään kohti uutta vuotta

Hei kaikille!
Toivoin kovasti että ehtisin saada vielä yhden kortin valmiiksi ennen uutta vuotta, mutta en millään sittenkään. sain vain kuvan väritettyä uusilla H2O metalliväreillä ja distress ink musteella. No tästä sitten vähän enemmän kun on mitä näyttää ;))

Taas on kulunut vuosi, tässä vuodessa tapahtui todella paljon, aloitin (tai jatkoin) harrastustani, leimasinkuvien värittely oli minulla melko uusi asia, sain paljon uusia ystäviä Koukussa Kortteihin forumin kautta, ihmisiä jotka ovat samalla tavalla hurahtaneita askarteluun, se on todella tietorikas foorumi. Siellä voi sekä antaa että saada paljon tietoa askartelusta sun muista asioista, niin myös myötätuntoa surullisista tai raskoista asioista ja onnitteluja syntymäpäivänä tai onnistuneesta työstä ;). Ja myös tänä vuonna tehtiin todella tärkeä päätös, jota odotin jo useampi vuosi, me avattiin HobbyShopperin. En todellakaan tiedä minne tämä polku vie meidät, mutta tällä hetkellä tykkään todella paljon sekä askartelukurssien ohjaajan töistä että kaupan pidon työstä. Joskus aika ei riittää mihinkään, koska töitä teen vain viikonloppuisin ja iltaisin. Uusia tuotteita askarteluun on tulossa, tilasin paljon kukkia, paperia, lävistäijä, ym niin myös on tulossa aika paljon uusia leimasimia Pietarilaisesta SkrapClubista ;))

En myöskään tänään millään ennätä laittaa tänne reseptejä ruoasta joita ajattelin tarjota, se puoli minun blogissa jäi kovasti askartelutöiden varjoon, mutta jospa uudessa vuodessa uusilla voimilla taas löytyy innostusta ;). Viime aikoina muistin toki että olisi hauska kuvata ateria mutta valitettavasti vasta kun se oli jo puoliksi syöty ;))

Eli tällä postauksella oli tarkoitus (vaikka eksyin taas kerran johonkin metsään ;)) toivotta teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta ja venäläisten tavan mukaan toivottaisin myös uutta onnea ja uutta terveyttä, uskon että sitä me kaikki tarvitaan. Tuokoon uusi vuosi paljon onnellisia hetkiä, uutta inspiraatiota teidän töihin ja paljon onnea, terveyttä, rakkautta ja unelmien toteutumista!

Hyvää Uutta Vuotta!


Svetlana

24. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!!

Tullut taas on joulun aika,
rauha valtaa metsät, maat.
Se hetki on kuin kaunis taika,
kun tiukujen helinän kuulla saat.

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua Teille Kaikille!!!!

T: Svetlana

23. joulukuuta 2010

Lumihiutale kortit

Tein tänä vuonna paljon pieniä lumihitale kortteja, valitettavasti ehdin lähettää osan niistä ennen kuin muistin kuvata. No ainakin ne saivat uuden hyvän kodin ja toivottavasti ovat jo jossakin joulukuusen koristeena ;) Näillä koristekorteilla osallistun Magnolia haasteeseen. nyt on helppo haaste: KAIKKI KÄY ;))
Tällä kertaa laitan paljon kuvia mutta hyvin vähän tekstiä, kaikki kuvat väritin perinteisesti distress ink musteella, taakse embossasin "Hyvää Joulua" ja vahalle leimasin jouluisen kuvion (uusi leluni ;)), monet kuvat koristelin glitteriliimalla.
salama vei värit tästä kuvasta :(
tähän laitoin kaksi eri paperia vierekkäin ja sitä tuli todella hauskaa, tykkään valtavasti (toki kaikista niistä tykkään todella paljon), hauska olisi tietää kuka sen sai? Kun tänään mieheni vei karkkipussit ja nämät kortit työkaverille joululahjoiksi ;)
sama tyttö, erilainen väritys, tämä on minun suosikki leimasinkuva tällä hetkellä ;). se on jotenkin niin hertainen ;))

 kuva takaa, embossattu joulutoivotus ja vahaleimaus. todella hauskaa ;)! mieheni ehdotti ja lopuksi ostikin sen minulle, vaikka epäröin suuresi että käyttäisin ;). kiitos sinulle kultaseni!!
seuraavat kortit tehty isoista ja pienistä kiiltävistä kukista
seuraavia kuvatessa muistit poista salama, niin heti näkyi paljon parempi väritykset ;)
Svetlana

22. joulukuuta 2010

vielä yksi lyhty

Kuka olisi uskonut että jouluna voisi olla tälläinen kiire??? Menin tässä joku päivä nukkumaan vasta kello 2 yöllä. Mutta nyt on koti siivottu (toki jatkan vielä huomenna), kinkku paistettu (myös maisteltu ja hyyyyvää oli ;)), kaupassa käyty ja jääkappi on ihan täynnä kaikenlaisia herkkuja ;), piirakatkin paistoin tänään. Tykkään todella paljon riisi ja vehnäpiirakoista. Venäjällä tehdään myös vehnäpuuroa, meillä ainakin pydetään siitä, ja viime vuonna oli miettinyt mitähän mahtaa maistaa karjalanpiirakat vehnäpuurolla. Todella herkkullisia! Nam!!

Silloin viikonloppuna tein myös tämänkin lyhdyn joka on nyt parhaillaan matkalla kohti Saksaa ;). Toivottavasti se ilahduttaa Alinaa ;))
Tykkään juuri tästä lyhdystä valtavan paljon ;) (taas vaatimattomuus pyrki esille ;))
ihana Magnolian tyttö, todella hauskasti istuu joulukuusenkoristeen päällä. Väritin distress inkin musteella.
lähikuvassa tytöllä on hassu iso pää ;)). kuva on koristeltu glitteriliimalla
kuvan alle jäi ihme tyhjä paikka ja meni jonkun aika ennen kuin keksinyt mitä laittaisin sinne. No tottahan toki lahjan ;). Liimasin pienen pätkän kuusenoksaa (en enää edes muista mistä se on minulle tullut, mutta todella pitkään se oli askartelutarvikelaatikossa) ja viereen joululahja, tyttöhän ihan selvästi kiipeilyt joulukuusen päälle ja jäi kiikumaan yhden pallon päällä ;)
toiselle puolelle laitoin joulutervehdyksen.
lyhdyn yläosan koristelin lahjanauhalla, joka tuli ostettu Lidlistä. Niin myös tähän lyhtyyn tuli tehtyä kahvan josta saa yläosan nostettu pois

siinä on rautalangasta tehty kahva, pujotin sinne helmet ja kulkuset. koristelin myös rusetilla.

kiitos kun piipahdit ;))

Svetlana

12. joulukuuta 2010

vieläkin lyhty

Tässä lyhyssä on jo pieniä muutoksia, eilen illalla tuli mieleen että miltä se mahda näyttää jos laikkaisin isompi aukko-ikkuna ei ihan seinälle vaan niiden väliin. Ikkuna on molemmilla puolilla. Tykkään tästäkin, näyttä ihan hauskalta ;)
Tämäkin kuva väritetty Distresseilla ;) Ihanasti istuu ,söpöliini, nyt tämä tyttö on punapää ;))
Lyhty takaa
sen yläosa

Lyhtyen vallankumous ;))

Tänä viikonloppuna sain tehty neljä lyhtyä, suunnittelin että ehtisin 10, mutta eihän se mitenkään mahdollista, paitsi jos jättäisin tekemättä ihan "turhia" (hö ;)) juttuja kuin ruuan teko, siivoaminen, pyykien hoito ym... niin, turhia ;)) Jos ensimmäisen lyhdyn teko vaatinut noin 7 tunttia tarkkaa työtä, niin kolmas ja neljäs valmistui (ilman koristelua) 2,5 tunnissa ;) Muokkasin ohjen vähän helpommaksi ja se vähän nopeutti ;) Yksi lyhdyistä jäi nyt kuvamatta, toivottavasti muistan kuvata sen aamulla ennen kuin ehkä myyn sen.
Itse en erityisen paljon tykkä violetista, mutta jotenkin kortteissa se näyttää niin kivalta että käytänkin todella paljon sitä väriä niin värittäessä kuin paperin valinnassakin ;)
Tämä Magnolian tyttö on yksi minun uusista ostoksista, tykkään tästä kiharapäisestä tylleröstä ;))
Kuvan väritin Distress ink musteella. Nyt otin Kirsin neuvosta (kaunis kiitos sinulle !;)) erilaisen akvarellipaperin - Canonin Montval Aquarelle, aivan ihana, vesi ja väri ei imeyty liian nopesti niin pysty väriä levittämään helposti, eikä tarvitse kiirehtiä ;)) Kuva koristeltu glitterillä, jota lisäsin ihan reilustu ;)
Tähän lyhdyyn leikkasin ikkunoita jokaiselle puolelle, tyttö istuu yhden päällä, ja toisen alla on hyvän joulun toivotus

7. joulukuuta 2010

Uusi kurssi - LYHTY

huom. kurssi siirretty viikkolla eteenpäin!!! Tervetuloa jos pääset ;))
uusi aika sunnuntai 19.12 klo 12.00-15.30
Piiitkään miettimistuokion jälkeen ;)) päätin kuitenkin että pidän kurssit jossa valmistetaan lyhdyn, juuri sellaisen josta kirjoitin edellisessä postauksessa. En uskalla kuitenkaan aloittaa lyhdyn rakentamisen ihan alusta kurssilla, niin kuin tavallisesti meidän kursiilla tehdään, vaan teen mahdollisimman paljon esivalmisteluja, että riittäisi vaan koota, liimata, väritellä kuvan ja koristella, uskoisin että jo siihen voisi mennä se 3 ja puoli tunttia joita varaan yleensä kurssille. Tiedot kurssista löytyy täältä: KLIK ;))
Jos haluaisit osallistua kurssiin ilmoitathan minulle- tänne, puhelimelle (viestillä tai soitolla) tai s-postitse, silloin osaan varata riitävästi askartelutarvikkeita lyhdyn valmistamiseen ;). Kurssille mahtuu 8 henkilöä.
Olisi todella kiva että mahdollisiman moni innostuisi kokeilla ;)

TERVETULOA!


terveisin, Svetlana

5. joulukuuta 2010

Askartelutapaaminen Joensuu/Ylämylly ;)

Olen järjestänyt HobbyShopperin tiloissa ensimmäisen kerran askartelutapahtuman. Toivottavasti ei jää viimeiseksi! Ehdotin seuraavan jo tammikuun loppuun, jotta ehditään tehdä ystävänpäiväkortteja.

Ihanaa oli! Tytöt: lupaan ja vannon hommata ensi kerraksi haarukoita ja veitsiä ;)). Kiitos teille kovasti että pääsitte ja jotka eivät päässeet tällä kertaa toivottavasti nähdään joku toinen kerta. Olette kaikki kovasti tervetulleita meille askartelemaan eikä aina tarvitse odottaa järjestettyjä tapahtumia, vaan jos joskus viikonloppuna on mahdollisuus tulla askartelemaan olisin todella iloinen jos tulette ;)

Eli kiitos vielä kerran että pääsitte tulemaan ja iso kiitos uusista vinkkeista ja ohjeista.

Itse tällä kertaa tein tilaus kortti-lyhty. Ohje löytyy täältä, KLIK . Kun kotona printtasin ohjeen, valitettavasti unohdin ottaa tarkemmat mitat, no pitihän silti kokeilla tehdä ja rakentaa, reilu viisi tuntia tarvitsin että sain kortin ihan valmiiksi.

tykkään todella paljon lopputuloksesta, vaikka moni asia meni ihan eritavalla kuin sen piti mennä

 Tilaaja itse valitsi tämän söpön Magnolia-enkelin, mutta uskoisin niin että olisin itsekin valinnut juuri sen, jotenkin se vain käy niin hyvin juuri tähän korttiin. Tytöllä käsissään kirkas tähti joka on valonlähde, ihan kuin kynttilä, joka on siellä lyhdyn sisällä (ihan paristokäyttöinen, tavallista en suosittelisi käyttää ;)))
Tytön väritin Denwertin watercolor kynilla ja Distress ink musteella. Tähti seppele ja siivet koristeltu glitterillä. Taaksekin laitoin pienet glitteripisarat - ihan kuin lunta sataisi taustalla ;)
Lyhdyn yläosa aiheutti paaaljon harmeja ;). vaikka tein ensin prototyypin ihan tavallisesta ohuesta paperista, mutta sitä huolimatta jouduin tekemään lopullisen version kahdesti, ennen kuin olin tyytyväinen lopputuloksen, eli taas aikaa meni.. Koristelin kulkusilla, stansatuilla lumihiutaleella ja valkoisella ruusulla. "Katto" koristeltu nauhalla jota leikkasin Martha Stewartin leikkurilla ja liitoskohdat piilotin ohuen silkkinauhan taakse
tällainen lyhty on takaa
siellä sisällä on tuikkunen, ihan kuin oikeassa lyhdyssä ;))

sivulta katsottuna se näyttää tältä

lyhdyn yläosan, sen "katton" pystyy ottamaan pois, sitä kautta sinne voi laitta tuikkusen tai vaikka täyttää karkilla ja voi asetta ihan niin kuin itse haluaa
silloin koriste jää eri puolelle ;)
Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti ;). Olisi todella kiva jos ehtisit laittaa jotain kommenttikohdalle ;)

Hyvää yötä!

terveisin, Svetlana