30. elokuuta 2010

tunnustus

sain tämän tunnustuksen Paulette - Tarjalta ja ojennat hänelle takaisin!
oli yllättävä ja ilahduttava sekä jokseenkin hiukan jännittävää saada tunnustuksen ;) ja tämän tunnustuksen saajan pitäisi kertoa itsestä seitsemän tunnustusta ja jakaa tämä tunnustus seitsemälle henkilölle.

1. minun perhe on minulle erittäin tärkeää. rakastan heitä neljää enemmän kuin ketään ja mitään. toki muutkin perheenjasenet ovat todella rakkaat.

2.pidän askartelusta ja ruoanlaitosta. jos ruoanlaitto on minulle aika helppoa, keksin uusia yhdistelmiä ja makuja ohikulkien, niin askartelu joskus on todellakin vaikeaa, pitää pohtia ja suunnittella etukäteen.

3.minun resepti kirjoista ei valitettavasti ole hyötyä minun lapsille. kirjoitan reseptejä sillä kielellä millä ehdin, joskus molemmilla ;)

4.pidän eläimistä, kävin ihastelemässä eläinkaupassa pieniä hamstereita, voi kun olivat söpöjä, mutta nyt kun meillä on kolme pientä lasta en uskalla ottaa vielä yhtä joka tarvitsee paljon hoitoa

5.olen huono naputtelemaan viestejä, jos asia painaa mieltä mieluumin soitan ;)

6.voin höpöttää puhelimessä tunnin tai jopa kaksikin, mistä löytyykin puheaiheet? ;))

7.sain hyvän ystävän internetin foruumin kautta

nyt enää vain keksittävä kuka jatkaa tunnustuksia...

29. elokuuta 2010

ihanalle poikavauvalle

tein tälläisen kortin perjantaiiltana syntyneelle pienelle pojalle.
ihanat ovat nämät whippersnapperin vauvat ;)  pyöreä pää, hörökorvat, pulleat posket ja masu, entä nämät varpaat? ;)) tosi söpö!!!
tämän kuvan väritin copicin tusseilla
kortti koristeltu tähdeillä. pikku stara ;)
jostakin syystä en oikein keksi paljon kerrottava tästä pikaisesti tehdystä, Marinan avustuksella ja valvonnassa, kortista. itse tykkään lopputuloksesta vaikka kortista tulikin aika simppeli. ajatuksena oli laittaa söpöt vaalean siniset rusetit tai auton kuvia, mutta tästä sitten tulikin sellainen pieni tähtönen
hyvää iltaa!

ovikoriste Sonjan ovelle

ja tälläisen tein Sonjalle. aika pitkälle samanlainen kuin edellinen. seuraavana jonossa Marinalle, joka on työn alla ;)
magnolia merirosvotytön väritin copicin tusseilla ja denwertin watercolor kynillä.
ja vähän glitteriä
Sonja ;)
ja yläpuolella makaa kissa. ja tässäkin koristeessa on simpukankuoret ja helmet
tytön jalkojen juuressä on kauniit kivet ja aivan ihana simpukkankuori
takana
ensimmäinen kuva työalustalla
kuva sivulta
ja tässä vielä kva missä koristeet laitettu vierekkäin
rauhallista sunnuntaiiltaa kaikille!

27. elokuuta 2010

Lukan ovikoriste

nyt päästy tänne asti ;).
tein sellaisen ovikoristen Lukan huoneeseen. poika tykkä siitä todella paljon. Sonjakin esitteli tyytyväsenä omalle kaverille, kun lupasin tehdä hänellekin oman. on jo tehtykin, laitan kuvat heti kun onnistu. työn alla vastaava Marinalle.
kaikki tein ihan alusta asti itse. piirsin melko paksulle pahville koristen muodon, käytin apuna vanhan puisen ovikoristen. leikkasin ääriviivoja pitkin. sitten leikkasin kaunista skräppipaperista (minulla on eripuolet koristeltu eri paperilla) liimasin ne kaksipuolisellateipillä. tasoitin hiukkaan saksilla ja se jälkeen vielä hiekkapaperiila että hävisi raja paperin ja pahvin välistä. siinä oli sitten "tylsempi" osuus ;))
tämän kuvan sain joskus lahjaksi, valitettavasti ei vielä ole omaa leimasinta, ehkä joskus ;)
väritin copicin tusseilla ja denwertin watercolor kyneillä, päälle laitoin liimaa ja Martha Stewartin kuivaa glitteria
siinä on sitten kaikki bling-blingit näkyvissä
Luka ;)
simpukoiden kuoret otettu Sonjan aarrelaatikosta, hänen luvalla tietty. ja tottakai jos on simpukoita, pakko olla myös helmiä
upea simpukankuori vielä pojan, sori, merirosvon jalkojen alla
ja takana on kartta, kenties aarrekartta?

ja vielä kerran koko koriste
tässä näkyy miten koholla ovat kaikki koristeet, merirosvokin "nostettu" 3D tyynyillä
kiitos kun jaksoitte lukea tänne asti ;)
hauskaa viikonloppua!

24. elokuuta 2010

Sonjan kortti

Ja tässä on Sonjan tekemä kortti

Lukan kortit

Lapset innostuivat niin että halusivat hekin tehdä kortteja. Siinä on Lukan kortit:




Ihanalle vauvalle

tein tälläisen kortin tänä aamuna syntyneelle tyttövauvalle ;)
osallistun tälläkin kortilla tähän haasteesen ;)

tykkään tästä kuvasta, ihana pikkuinen söpölini, yhdessä ainoassa kiharassa pinkki rusetti ;), sama värinen vaippa kiinitettu neulalla. entäs nämät pulleat posket ja masu, kädet ja jalat..todella söpöjä ;))
kuva on väritetty copicin tusseilla
koristettu pienellä bling köynnöksellä, jossa on sydämet välihelmeinä, ja päätyvät kauniina kukkinä
hyvää päivänjatkoa!

22. elokuuta 2010

vauhdikkaat onnittelut

uusi hieno haaste artugolok issa
johon osallistun tällä kortilla:
tällä kertaa yritin värittä tämän hienon Lili oj the Valleyn kuvan akvarelli tusseilla. no paljon puhumatta ei kannattaa ensimmäisena kertana uudella teknikalla värittä sellaista kuvaa mistä ei saa helposti lisääleimakuvia. tämän kuvan sain salaiselta ystävältä, Annikalta. valitettavasti väriä roiskahti pikin kuvaa, harmitti hirveästi, kuitenkin päätin jatka värittelyn,ja siinä on  lopputulos, leikkasin toki sotketut kohdat pois.
 en tiedä miten monille sattu niin että omista kyniä jopa pari vuotta ja sitten saa selvää että nillä on toinenkin ominaisuus ;), minulle selvisi eilen.. meidän paikallisessa käsityötarvikeliikessä pitkään ei ollut muita väritys tussikynia kuin Zigin Art&Grafic twin kynät, niitä pitkään ostelin ja alussa väritin vain niillä. tänä vuonna ostin jonkun copicin kynän ja kun ne ei toimii yhdessä, noi twin kynät jai melkeinpä pois käytöstä. meinasin antaa ne jo lasten oman käyttöön ;)
akvarelli tusseilla on ihan erilaista värittä kuin esimerkiksi akvarelli kyneillä. kyneillä on paljon helpompi hallita tummemmat ja vaalemat sävyt ja niiden levittämistä paperille. akvarellitusseilla kun sävy on vaalennettu ja laitettu paperille se on siinä se ei muutu enää ollenkaan, siinä piti olla todella tarkka ja nopea, lisäksi silloin kun oli liian paljon vettä pensellilla, väri karkasi muualle :(. eli pitää vielä kokeilla.
 eli tämän kuvan väritin copicin tusseilla, zigin art&grafic akvarellitusseilla ja denwertin watercolor kyneillä.
isoin tähti on koriste mutta on sillä muukin tarkoitus: sen alla piilossa on johtojen yhdistys kohta. väri roiskahti telkkarin jalalle ja pelikonsolille, eli niitä olin leikkanut pois, kuitenkin johdot piti jotenkin yhdistä.. tähti piilotta virhekohta ja lisäksi kun niitä on näin paljon, ne ovat ihan kuin pelin voitton merkiksi
toinen kuvakulma
ja siinä on näkyvissä miten paljon poika on koholla kuvasta

hyvää päivänjatkoa!

20. elokuuta 2010

synttärit lähestyy

surfasin netissä ja löysin tuollaisen todella hauskan sketcin, haasten järjestäjä on Artugolok. tästä tulikin mieleen että voisin tehdä Marinan synttäreille kutsun.
tälläinen kortti sain tehtyä, kovassa kiiressä, kun Jari kävi Marinan kanssa lenkillä. loppusuoralla pikku neiti yritti kaikin voimin auttaa äitiä kortin teossa ;).
lisäksi tällä kortilla osallistun myös toisen haasteeseen, joka järjestetty koukussa korteihin forumissa. siinä on todella helpot ohjet: tee kortti jossa käytät vaaleanpunaista ja ruskeaa. tykkään väriyhdistelmästä, mutta siitä huolimatta tehtävä oli melko haastava, piti rajoittaa itsensä, tykkään kun värejä on mahdollisimman paljon - kaikki sadenkaarin värit

kuva on väritetty copiceilla ja denwertin watercolor kyneillä. tytöllä on vaalean ruskea tukka ja pinkki mekko, eli yritin mahdollisimman pitkään pysyä kahdessa värissä, mutta pallossa seote lipsui pois, siinä on kaikki sadenkaaren värit ;) nallen mekkokin on hyvin vaalea lilaa
pinkki perhonen piristä korttia - lisää pinkkiä ;))
ykkönen, jossa lukee "kutsu" , laitoin myös vähän glitteriä ;)
ja siinäkin on vähän enemmän värejä ;). paperinauhan leikkasin basic greyn paperista
eikös olekin hertainen tyttö?
ja tämä kuva otettu Jarin kännykällä. paljon terävämpi kuva, mutta kun kuvattu hämärässä värit muuttui aika lailla
mukavaa viikonloppua!