27. elokuuta 2010

Lukan ovikoriste

nyt päästy tänne asti ;).
tein sellaisen ovikoristen Lukan huoneeseen. poika tykkä siitä todella paljon. Sonjakin esitteli tyytyväsenä omalle kaverille, kun lupasin tehdä hänellekin oman. on jo tehtykin, laitan kuvat heti kun onnistu. työn alla vastaava Marinalle.
kaikki tein ihan alusta asti itse. piirsin melko paksulle pahville koristen muodon, käytin apuna vanhan puisen ovikoristen. leikkasin ääriviivoja pitkin. sitten leikkasin kaunista skräppipaperista (minulla on eripuolet koristeltu eri paperilla) liimasin ne kaksipuolisellateipillä. tasoitin hiukkaan saksilla ja se jälkeen vielä hiekkapaperiila että hävisi raja paperin ja pahvin välistä. siinä oli sitten "tylsempi" osuus ;))
tämän kuvan sain joskus lahjaksi, valitettavasti ei vielä ole omaa leimasinta, ehkä joskus ;)
väritin copicin tusseilla ja denwertin watercolor kyneillä, päälle laitoin liimaa ja Martha Stewartin kuivaa glitteria
siinä on sitten kaikki bling-blingit näkyvissä
Luka ;)
simpukoiden kuoret otettu Sonjan aarrelaatikosta, hänen luvalla tietty. ja tottakai jos on simpukoita, pakko olla myös helmiä
upea simpukankuori vielä pojan, sori, merirosvon jalkojen alla
ja takana on kartta, kenties aarrekartta?

ja vielä kerran koko koriste
tässä näkyy miten koholla ovat kaikki koristeet, merirosvokin "nostettu" 3D tyynyillä
kiitos kun jaksoitte lukea tänne asti ;)
hauskaa viikonloppua!

2 kommenttia:

VAKAnomi kirjoitti...

Vau miten ihana ovikoriste..:D

Svetlana - Chili_Ri kirjoitti...

kiitos! todella mukava ;)