11. syyskuuta 2010

Aarrekartan suunnittelijat


kolme uutta askartelu työtä ;)) olen tässä vaiheessa ehtinyt tehdä. monet asiat hidastavat askartelua ;)), enkä edes tarkoita kotityötä, vaan minun todella "onnistunutta" kaatumista, sellaista josta nyt hyvin todennäköistä jonotan jalkaleikausjonossa :( no tää on todella tylsä juttu, jatketaan jollain hauskempana ;).
tein jotain TODELLA kiiltävää, niin kuin oli tilattu, mutta lupasin odottaa postin saapumista perille asti ennen kuin julkaistan kuvat tässä blogissa ja juttu on nain että posti paketti on vielä kotona ;)) eli menee hetki... toinen mitä olen ehtinyt tehdä jo melkein valmiiksi on Marinalle ovikoriste, ei silläkään ollut kiirettä kun neidillä ole edes omaa huonettakaan, kuitenkin ... mutta tänään sain kuin sainkin tehtyä Sonjan koulukaverille onnittelukortti ihan valmiiksi. siitä nyt halusin kertoa, valitettavasti kuvat vasta huomenna
kuvan sain minun entisella salaiselta kaverilta, aivan ihana Lilly of the Valleyn leimasin kuva, tykkään todella paljon tuosta juttu tuokiosta tai ehkä leikkit keskeytetty siksi aikaa kunnes keksit ja limppa loppu kuvasta;) ajatus tuli meidän Lukan torstai päivästä, kun tulin hakemaan poikaa päiväkodista minulle kerrotiin että Luka ja hänen paras kaveri riittelivat hiukan ja tekivät sitten sovinnon. voin kuvitella miten pojat suunnittelevat "pako" heti kun kasvavat "melkein aikuiseksi" ehkä 7-vuotiaaksi tai kenties 9 ;)) Pienet pojat kun vaan keksii...

tässä kortissa ihan selväksi pojat ovat keksineet heti kun kasvavat, lähtemään matkustamaan maailman ympäri, ja NYT, heti, on erittäin tärkeää miettiä ja suunnittella millä veneellä ja minne asti meinaavat mennä. onko tuttu ;)?

vasemman yläkulmassa on ihan selvä sunnittelma veneen rakkennusohjeesta ja vasempaan alakulmaan merkitty kohde. pojat itse ovat pienellä tauolla, mutta tuskin juttu keskeytetty siksi hetkeksikään. avaimet ovat symbolina että heidän iässä kaikki ovet on auki, haluavat aikuiset siitä vai ei, eipä paljon kiinnosta ;). nyt ainakin on tuttu tilanne;))

ja kun korttia avataan, kartta jatkuu ja on todella ihanan laivan kuva, jos niin pitkälle matkalle lähtee pitäähän laiva olla iso ja hieno ;)

ja paikka onnittelulle

tälläinen kortti tuli tehtynä tänä iltana ja haluaisin sillä osallistua P*skarteluhaasteeseen, jossa nyt on haastena ruskavärit

2 kommenttia:

Kiti kirjoitti...

Voihan nenä! Miten sä nyt olet mennyt kaatumaan :( Kuulostipas kurjalta jutulta. Toivottavasti paranet pian ja jalkasi saadaan entistä ehommaksi ja pian. Korttisi on aivan upea ja tuo tarina LOISTAVA:D Pienet pijat ovat ihania ja niiden retket upeita ja rohkeita. Kortti on todella kaunis ja kekseliäs.

Svetlana kirjoitti...

minäkin monista asioista sanon voihan NENÄ ;)) eli samaa mieltä, onniksi meidän vauvalle ei sattunut mitään, kun kaaduin hän oli sylissä. kiitos sinulle ystävällisyydestä!

kiitos! pienet pojat osaavat olla todella hauskoja ja myös niin tytötkin ;) mukava että jaksoit lukea minun kirjoituksen, jokaisen kortin tai sivun takana niitä on aina niin iso määrää...