29. syyskuuta 2010

adjika tulinen kastike

tämä on enemmän grusialainen kastike kuin venäläinen, mutta hyvin paljon tätä tehdään ja käytetään myös venäjällä. tekeminen ei todellakaan ole vaikeata, mutta on melko pakko omistaa sähkökäyttöinen lihamylly,muuten se on todella pitkä projekti, olimme kerran kokeillet Jarin kanssa tehdä kastiketta perinteisellä lihamyllyllä jota pyöritetään käsiin,

niin, en taida olla nää niin rohkea ;)))

2 kg tomaattia
6 punaista paprikaa
300g valkosipulia
2-3 chiliä
suola
vähän sokeria

eli tomaatit pestään, leikataan neljäksi osaksi ja jauhetaan lihamyllyssä. paprikat pestään, poistetaan siemenet, leikataan sopiviksi viipaleiksi ja taas lihamyllyyn sekin, valkosipulit puhdistetaan , huuhdellaan ja jauhetaan myllyssä, chilit pestään ja leikataan pois vihreää osaa, minä laitan sen lihamyllyyn siemeineen niin kastikkeestä tulee todella tulinen. kun kaikki vihannekset on yhtä mössöja lisätään noin 1 rkl suola ja puolet siitä sokeria, sekoitetaan.

 oikeastaan sitä voi jo laittaa puhtaisin tölkeihin, mutta voi myös keittää niin kastikkeesta tulee vähän paksumpaa, makukin on vähän erilainen mutta myös on todella herkkullinen. tänä vuonna tein molempia versioita. niistä tomateista joista ehdin tehdä kastikketta melko heti kun toin tomaatit kaupasta jätit raaksi, mutta niistä jotka ehdivät jo olla pari päivää lämpimässä, päätin keittää, ihan varoiksi vain, kastike voi myös pakastaa.

mihin tätä käytetään? vain mielikuvitus on rajana ;). meillä käytetään kylmänä kastikkeena hampurilaisissa, nakkien kanssa ym. lisään tätä kastiketta keitoon siis 2-3 rkl, kuumaan kastikkeen antamaan makua. ja tänään kaadoin kaalikäärerullien kaveriksi ja laitoin uuniin ;))

lämpimästi suosittelen,

Svetlana

2 kommenttia:

IV B kirjoitti...

Voisiko lihamyllyn korvata esim. sauvasekoittimella? Tai tehosekoittimella? Olen ostanut adjikaa kaupasta mutta nyt ajattelin tehdä itse.

Svetlana - Chili_Ri kirjoitti...

Tottakai ihan kummalla vain ;), tarkoitus että aineet saadaan mahdollisimman pieniksi. Kokeile ihmeessä ;))