8. tammikuuta 2010

Lettuja ja jauhelihakastiketta


Tänään meillä paistetaan lettuja. Ensin syödään lettuja ja jauhelihakastketta ja jälkiruoaksi lettuja ja hilloa ;) Eli kun vaihdan kastiketta pääruoka muuttuu jälkiruoaksi ;)) Varmaan kaikilla on oma toimivaa lettutaikinaa reseptti, mutta laitan kuitenkin oman, josta tulee todella ohkaisia pitsimmäisiä lettuja.

Lettuja

5 dl maitoa
2 kananmunaa
3/4 tl suolaa
1 tl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä


Paistamiseen: voita

_Vatkaa kevyesti vispilällä kulhossa munat ja mausteet, lisää puolet maidosta, lisää kaikki vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää loput maidot ja öljy, sekoita hyvin. Anna taikinan turvota 1/2 tuntia ennen paistamista. Paista lettuja kuumassa pannussa kullanruskeiksi. Pane vähän voita pannulle ennen taikinan lisäämistä. trjoa lettujen lisänä jauhelihakastiketta, hilloa, sosetta tai vaikka marjoja.

Ei kommentteja: