14. joulukuuta 2009

Hunajapossu

Alkuperäinen resertti oli marinaadi valkosipulille. Kun meillä tykätään ja todellakin syödään valkosipulia, päätinkin kokeilla, mutta en ollut innostunut siitä mita lopuksi tullut, mutta kastike oli todella hyvää. Niin lisäsin kastikkeeseen vähän possusuikaleita ja paistoin uunissa. Näin vahingossa syntyikin aika hyvä lihakastike. Ja kun se paistetaan uunissa ei siitä suurta vaivakaan ole.

Hunajapossu

1/2 kg possusuikaleita
4 valkosipulinkynttä
120 g smetanaa
2 rkl hunajaa
50 ml sitruunan mehua
1-2 rkl soijakastiketta
1/2-1 tl chilijauhetta

Kuori valkosipuli. Laita kattilaan smetana, hunaja,sitruunamehu, soijakastike ja chilijauhe ja sekoita ne keskenään. Lisää valkosipuli. Kiehauta kastike n. 3 minuuttia. Paista lihasuikalet kevyesti pannulla. Laita ne uunivuokaan ja kaada päälle kastiketta. Paista 175 asteessa noin tunnin verran. Tarjoa keitetyjen perunoiden kera.

Ei kommentteja: