10. joulukuuta 2009

Kerrossalaatti "Aurinko"

Venäjällä on todella suosittuja kerrossalaatteja. Ainekset pilkotaan todella pieneksi ja laitetaan kerroksittain. Näin saadaan aikaan todella mielenkiintoisia salaatia, leikien suolaisilla ja makeilla mauilla. Meidän perheessä tehdään uudeksi vuodeksi sillikerrossalaatti, sen reseptin laitan sitten uuden vuoden alla, joka muistutta todella paljon suomalaista rosollisalaattia. Eilen kokeilin yhtä kerrossalaatia, jota oli kehuttu kukingissa, ainekset yllättivät aluksi, mutta maku oli erinomainen, eli tästäkin tuli meidän suosikki.

Salaatti "Aurinko"


3 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 keskikokoinen sipuli
2 keskikokoista omenaa
50 g kovaa juustoa (meillä oli ihan tavallista edamia)
majoneesia
suola, pipuri

Raasta kananmunia raastinlaudalla, sillä puolella jossa on isoimmat reijät, sekoita siihen vähän majoneesia (sen verran että seos ei ole kuiva). Laita kerros majoneesi-kananmunia kulhoon tai syvään lautaseen. lisää päälle suolaa ja pippuria.Päälle laita kerros hienoksi pilkottua sipulia, päälle vähän majoneesia ( riittää ohut kerros  majoneesia) . Lisää seuraava kerros: raastetut omenat, vähän majoneesia ja päällemmäiseksi tulee kerros juustoraastetta (parempi raasta sillä puolella jossa on pienet reijät).

Ei kommentteja: